Julkiset hankinnat solmussa

Kuntien ja esimerkiksi Kelan tuottamille sähköisille palveluille on juuri nyt isompi tarve kuin koskaan. Kunnat ovat investoineet niiden hankkimiseen isosti. Miksi ne toimivat usein niin huonosti? Miksi palveluja ostetaan vain suurilta yrityksiltä?

Tiedämme, että palvelua käyttävän ihmisen kokemus voi olla erilainen kuin sen, joka palvelun on suunnitellut. Tällä hetkellä moni tuskailee esimerkiksi hakiessaan tukia selvitäkseen arjesta. Esimerkiksi työttömyysturvahakemuksen ohjelappunen on löytynyt systeemin syövereistä vasta kun lomake on lähetetty.

Kun kansalaisten turhautuminen huonosti saatavaan ja löytyvään palveluun kasvaa, etääntyvät kunnan ja sen asukkaiden välit. 

Moni kaipaa takaisin aikoihin, jolloin kunta tuotti ratkaisunsa itse. Se ei liene nykyisessä informaatiokeskeisessä maailmassa enää joka tilanteessa järkevä ratkaisu. Miksi tuottaa omaa, kun voi keskittää palvelun tuottamisen ja jakaa samasta leivästä kaikille? 

Samalla kun palveluiden hankinta yrityksistä on kasvanut isommaksi, on sen läpinäkyvyys kuitenkin vähentynyt. 

On helppo kerryttää katkeruutta hallintoa kohtaan, kun talouskehitystä tarkkailemalla voi olettaa leijonanosan yhteisistä verovaroista menevän ”päättävälle taholle” ja ison projektin saapuessa näemme ympärillämme toisille irtisanomisia ja toisille kohtuuttoman tuntuisia palkkoja. Mistä päästä koko ongelmavyyhdin avaisin? Ei näy päätä eikä häntää. Kutojana ajattelen asiaa konkreettisesti ja henkilökohtaisesti.

Julkisten hankintojen kilpailutuksiin osallistuminen tuntuu pienyrittäjistä kohtuuttomalta

Kun projektien koko kasvaa, pienyrittäjän tosiasialliset mahdollisuudet osallistua kunnan kilpailutukseen heikkenevät. Nykypolitiikka ei tue kunnan omaa taloutta ja ostovoimaa, vaan raha näyttää valuvan esimerkiksi Apotti-ohjelmistoa tuottavan amerikkalaisen pörssiyhtiön pohjattomaan kaivoon – palveluiden tason samalla heikentyessä. 

Tarjouskilpailun kriteerit voivat olla niin tarkoin määriteltyjä, että osallistuminen tuntuu jo alkujaan mahdottomalta. Samalla tarjouspyynnöt näyttävät suuryrityksiä varten räätälöidyiltä. 

Lain henki on hyvä. Läpinäkyvyyttä tuetaan, hankintojen tietoja tuodaan tarkkailuun. Silti paljon tuntuu jäävän epäselväksi eikä kansa tunne tulevansa kuulluksi. 

Reagointi kansalaisten huoliin on riittämätöntä ja lisävaatimukset kaikille yrittäjille heikentävät pienyrittäjän asemaa. On aivan eri asia lukea koko lakikirja ja täyttää joka lomake itse, kuin maksaa suuresta suuresta kassasta voittavia hakemuksia tekevien konsulttien palveluihin.

Mikä tähän ratkaisuksi? Avoimuus. On tutkittava, ovatko hankintojen kriteerit asianmukaisia todella käytännön tarpeen kannalta. Onko kunnalle ja sen asukkaille hyödyksi, jos vaikkapa työasun vetoketjujen sijainti määritellään niin että vain vain yhden tai kahden valmistajan tuote soveltuu siihen, ja muille tuotannon muutoksista aiheutuisi mittavia kuluja ja kilpailuhaitta? Tarveharkintoja tulee tehdä käytännön tarpeen mukaan, avoimena vaihtoehdoille. 

Entä palvelun hitaus? Reagointinopeus lisääntyy, kun avaamme paitsi palvelun myös sen suunnittelun ja lähdekoodin kaikkien ulottuville. Näemme konkreettisesti, mitä työtä rahalla saamme. Liikesalaisuuksilla ei ole sijaa kunnan palveluissa, jos niillä suojellaan palvelun huonoa toteutumista ja tuottajayritysten budjettia kansalaisten turvallisuudentunteen ohi. 

Avoin lähdekoodi antaa avoimessa maailmassamme osaaville yhteisöllisyyttä ja mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskuntaan. Virheitä ei kuulu piilotella, ne tulee myöntää ja korjata riittävällä aikataululla. Isompi yhteisö projektin ympärillä mahdollistaa luovan ajattelun ja nopean reagoinnin. Ja jos tämä on pakko sanoa – voimme säästää budjetissakin, kun vapaaehtoisesti uteliaisuuttaan asiaa tutkivat henkilöt voivat havaita ja korjata virheitä. 

Varsinkin heikoimpien palvelut tulee henkilökohtaisesti turvata. Ei vaihtuvien alipalkattujen keikkatyöntekijöiden selkänahasta revittyjen riittämättömien tuntien voimin, vaan niin, että sekä hoito- tai palvelutyön tekijä että asiakas voivat taas kokea olevansa työssään arvostettuja ja turvassa. 

Nykyisiä toimintamalleja tulee purkaa ja tehdä kuntien hankinnoista helpompia ymmärtää.

Iina Kuikka

Mitä Avoin puolue sanoo? 

Avoin Puolue ajaa julkisiin hankintoihin yksinkertaisen, toimivan palvelun ja avoimuuden periaatteita. Julkisten IT-projektien perusongelmana ovat monimutkaiset vaatimusmäärittelyt, joihin kerätään monen osapuolen toiveet kivoista toiminnoista. Tuloksena vaatimusmäärittelyn kirjoittava konsultti saa enemmän palkkaa ja projektista tulee hyvin kallis, monimutkainen, virhealtis ja vaikeasti ylläpidettävä.

Pienten yritysten on vaikea edes tarjota toteuttajaksi, kun tarjouspyynnössä tilaaja on määritellyt tarpeensa niin tarkkaan. Usein määritysten tarkoitus on hyvä, esimerkiksi ruokapalveluissa ympäristön hyvinvointi. Jos vaatimukset kuitenkin aiheuttavat sen, että vain isojen yritysten on mahdollista osallistua, kuka voittaa? 

Monimutkainen tarjouskilpailusysteemi ei ole tarjouksen laatijallekaan herkkua. Virkamiehenkin otsalle saattaa nousta hikikarpalo kriteereitä viilatessa. Mitä jos tekee virheen ja iso yritys haastaa markkinaoikeuteen?

Startup-yrityksistä kannattaa ottaa mallia siinä, että ensimmäinen julkaistava toteutus palvelusta tarjoaa olennaisimmat perustoiminnot mahdollisimman laadukkaasti toteutettuna. Tätä kutsutaan englanniksi termillä Minimum Viable Product (MVP) eli yksinkertaisin elinkelpoinen palvelu. Palvelu saadaan näin paljon nopeammin käyttöön, ja lisätoimintoja voidaan lisätä kehityksen myöhemmissä vaiheissa.

Kun julkinen tilaaja maksaa ohjelmiston kehityksestä, pitää koodin olla avointa ja julkista. Palveluun ei kuitenkaan kannata kehittää omaa koodia, jos saman tehtävän hoitaa jo laadukkaasti ja kustannustehokkaasti rajapinnan kautta käytettävä valmis palvelu – jonka voi tarvittaessa vaihtaa toiseen toimittajaan helposti.