Pia Heikkurinen

Olen syntynyt perheeseen jossa politiikka oli osa jokapäiväistä arkea. Ehkä siksikin hakeuduin myös kunnallispolitiikkaan Kokoomuksen listoilta – mutta onnekseni en päässyt läpi. Jo pian koin hyvin arvoiltaan erilaisen poliittisen herätykseni – ”Ultimatum Isänmaalle” – Nuorsuomalaisuuden myötä. Olen sillä tiellä edelleen.

Olin mukana perustamassa Nuorsuomalaista puoluetta 90-luvulla ja olin puolueen arviontiryhmän jäsen. Toimin myös Tampereen yliopiston edustajistossa Nuorsuomalaisten edustajana ja Sylinusujen (Nusu-opiskelijoiden) puheenjohtajana, josta otan tunnolleni huomiota herättäneiden vappumerkkien tehtailun! “SAK sucks!”, “Annan kohta YLEn” ja “Soomegi  Vabaks!” Ilolla katselen nyt, kuinka 25-vuotta sitten esittämämme asiat kuten perustulo vihdoin toteutuvat.

Yliopistossa tein pitkän matkan läpi liberalismin aatehistorian ja perehdyin syvällisesti filosofi Richard Rortyn tuotantoon. Rortyn pragmaattisuus vetosi minuun ja uskon hänen romanttiseen ajatukseensa ihmisen täydellistymisestä itsensä toteuttamisen kautta. Yhteiskuntakäsitykseni pohjautuu klassisen liberalismiin ja sopimusyhteiskuntaan. Olen arvoliberaali ja parantumaton maailmanparantaja.

Työssäni saan pohtia Suomen tulevaisuuden kehityskulkuja ja olla niistä toivotuimpia vauhdittamassa. Tätä taustaa vasten inspiroiduin totaalisesti Avoimen puolueen ohjelmasta. Vihdoinkin aidosti tulevaisuuteen, ei menneisyyteen katsova puolue, järjen ääni keskellä tätä totuudenjälkeistä aikaa. Kestävän kehityksen puolesta puhuva joukko joka on valmis tekemään hyvää tahtovaa yhteistyötä kaikkien kanssa. Suomen ja suomalaisten puolesta.

Valikko