Pakolaispolitiikka

Pakolaispolitiikassa lähden siitä, että hyväksyntäprosessien on oltava nopeita, ja jos ei ole syytä epäillä terroristista, vakoilu, tai muuta sellaista syytä, tulisi hyväksyntä olla yksinkertainen prosessi, etenkin jos ja kun tulija haluaa tulla sijoitetuksi töihin, sinne missä Euroopassa esimerkiksi kausityöläisiä tarvitaan. Euroopan maatalous, ja vaikka lumen lapiointi Suomessa tarvitsee kausityövoimaa. En pidä pahana, jos ihmiset saapuvat talouspakolaisina. Joka tapauksessa mikäli pakolainen jo ratkaisua odottaessaan löytää itselleen työpaikan, tulee työluvan olla helppo prosessi, kunhan palkka on normaalia palkkatasoa vastaava. Ikävä, että Suomessa ei ole minkäänlaista minimipalkkaa, joten vaara on, että väkeä käytettäisiin hyväksi.

Jos ei jossain ruoka riitä vaikka mitä tekisin, lähtisin itsekin etsimään paikkaa maailmassa, missä töitä tekemällä pärjää. Mahdollisuuksien perässä minäkin EUssa maasta toiseen muuttelin, ja aikanaan lähdin Helsingistä, kun en 1990 Suomessa juuri järkeviä mahdollisuuksia työpaikan löytämiseen nähnyt.

Vaikka se ei ennen Suomen liittymistä EUhun, ihan lakien mukaista ollutkaan, valkoinen mies Suomesta otettiin kaikkialla hyvin vastaan.

Toivoisin samanlaista kohtelua kaikille ihmisille ihonväristä riippumatta myös ikävä kyllä Euroopan rasistisimmassa maassa Suomessa.

Pakolaiset, jotka eivät ole suoraan työkelpoisia, tulisi jakaa suhteessa väkilukuun kaikkiin EU maihin tasaisesti, mikäli joku maa ei pyydä suurempaa osuutta. Perheet toki pitäisi pitää yhdessä, ja lähinnä pitäisi katsoa missä sopivaa kuntoutus tai koulutuskapasiteettia on.

Toivoisin EUn päättävän ottaa huolekseen pakolaisten sijoittamisen omalle vastuualueelleen.

Mitä järkeä on pakolaisleirien sijoittamisessa esimerkiksi Turkkiin? Erdogan kiristää vaan EUlta rahaa pakolaisten hoidosta, uhkaamalla venäläisen hybridivaikuttamisen tavoin, vaikka polkupyörillä Suomeen kampanjan sijaan, kumiveneellä Kreikkaan. Erdogan on toinen vaarallinen diktaattori, jonka suurin aikaansaannos on maailman kallein presidentinlinna, johon uransa alussa upotti lähes miljardi euroa. Paloittelumurhan peittely oli tietysti suuri skandaali, mutta se, että hän nyt avoimesti, ja varmaan myös meiltä kiristämillään varoilla tukee Hamasia, sanoo minulle, että pakolaisasioiden hoitaminen EUn sisällä, on varmasti järkevämpää, kuin moisen johtajan tukeminen

Itärajalle Venäläisten rahtaamia pakolaisia voimme kyllä olla ottamatta vastaan, ja EUn tulisi, samoin kuin Suomen, miettiä ratkaisu hybridivaikuttamisen uhkaan. Toivoisin kuitenkin, että todelliset pakolaiset silti jotain kautta saadaan otettua vastaan, mutta niitä tuskin montaa venäjän kautta tulee, mutta tämän ystävällisen vastaanoton toivoisin koskevan koko EUta.

ITÄ-HELSINGISSÄ, MISSÄ KULTTUURIT HYVIN OVAT SEKOITTUNEET; EN AINAKAAN ITSE RASISMIA HUOMAA. TUNTUU, ETTÄ KAIKKI JUTTELEVAT MUKAVASTI KESKENÄÄN; JA AUTTAVAT TOISIAAN: JOHTUU KAI SUURESTA MAAHANMUUTTAJIEN MÄÄRÄSTÄ:

TÄÄLLÄ JO TAJUTAAN; ETTÄ PALUUTA VANHAAN EI VOI OLLA; KUN JÄI PUOLI MILJOONAA LASTA TEKEMÄTTÄ 1980-1990 LUKUJEN AIKANA:

MONIKULTTUURISEEN JA INHIMILLISEEN EUROOPPAAN

SINNE HALUAN EUn JA SUOMEN, SINUT JA MINUT JOHTAA

Kirjoittaja on Ilkka Nuotio, 70-vuotias yrittäjä ja avoimen puolueen eurovaaliehdokas.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fill out this field
Fill out this field
Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
You need to agree with the terms to proceed

Edellinen artikkeli
Seksikauppa ja uhkapelit
Seuraava artikkeli
Janne Korhosen kirjoituksia ja kommentteja Hesariin
Valikko