Suomessa on uusi yhteistyön ja tieteen pohjalta toimiva Avoin Puolue

Avoin Puolue on ensimmäisenä Suomessa kerännyt 5000 sähköistä kannattajakorttia, ja puolueen rekisteröinti on parhaillaan käynnissä Oikeusministeriössä. Keräys toteutettiin kuudessa viikossa 14.1.-24.2.2021. Puolue on jo toiminut aktiivisesti Helsingin kaupunginvaltuustossa ja on mukana kuntavaaleissa ainakin Helsingissä, Tampereella, Loviisassa ja Ilomantsissa.

Avoin Puolue tuo Suomeen uutta poliittista kulttuuria, joka ei perustu oikeisto-vasemmistojakoon tai eri mieltä olevien arvosteluun. Puolue keskittyy tieteellisen tiedon ja parhaiden tunnettujen ratkaisujen pohjalta suunniteltujen edistyksellisten yhteiskunnallisten uudistusten toteuttamiseen käytännössä. Työ tehdään yhdessä kaikkien uudistusta kannattavien kanssa poliittisen ryhmän nimestä ja suuntauksesta riippumatta.

Avoin Puolue on jo toiminut nykyisen valtuustokauden aikana Helsingissä Avoimena valtuustoryhmänä, jossa valtuutettuna on puolueen puheenjohtaja, ydinfysiikan tohtori Petrus Pennanen. Hän on kauden aikana tekemällään 31 valtuustoaloitteella ja äänestyksellä hyväksytyllä ponsiehdotuksella näyttänyt mitä puolueen toiminta on käytännössä. Pennanen on mm. tehnyt Suomen ensimmäisen aloitteen pienydinvoiman käytöstä kaukolämmön tuotantoon, mikä johti ydinvoiman mukaan ottamiseen Helsingin ilmastostrategiaan ja energiayhtiö Helenin suunnitelmiin ja vastaaviin aloitteisiin muissa kunnissa luoden perusteen nyt Työ- ja elinkeinoministeriössä käynnissä olevalle ydinenergialain uudistukselle.

Valtuustoryhmä on myös toiminut aktiivisesti vajaakäytettyjen tilojen vapauttamiseksi ihmisten kohtaamiseen ja yhteisölliseen kulttuuriin, kaupunkiluonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi, kouluopetuksen kehittämiseksi oppilaita yksilöllisemmin tukevaksi ja päihdeongelmien vähentämiseksi yliannostusten vasta-aineen saamisella apteekkimyyntiin sekä kannabiksen myynnin laillisella valvonnalla ja verotuksella. Yleisenä teemana on tuoda vahvasti esille moderneja, vakiintuneen poliittisen keskustelun ulkopuolelta tulevia ratkaisuja, jotka kuluttavat vain vähän resursseja, mutta joilla on suuri vaikutus hyvinvointiin Suomessa.

Puolue on jo julkistanut useita kuntavaaliehdokkaita, jotka ovat vahvoja asiantuntijoita ja yhteiskunnan kehittäjiä kuntoutujia tukevasta hävikkikukkakaupasta tietoturvan tutkimukseen. Julkistetut ehdokkaat on koottu oheiseen kuvaan.

Lisätietoja:

Verkkosivu Avoinpuolue.fi 

Poliittiset teemat avoinpuolue.fi/teemat

Tehdyt aloitteet

Puheenjohtaja Petrus Pennanen, puh 040 5020355, petrus.pennanen@avoinpuolue.fi

1 kommentti. Leave new

  • Joachim Flittner
    16.3.2022 19:09

    Ps. Se kuituhampun viljely niin kuin ennenvanhaan viljeltiin, käyttäisi myös hiilidioksidia ilmasta siinä samalla millon hoitaisi peltoja,metsiä ja jokakolkasta missä maanparannusta tarvitaan mikä tavallaan hidastaisi ilmaston lämpenemistä joka on se nykypäivä yksi maailman ongelmista.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fill out this field
Fill out this field
Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
You need to agree with the terms to proceed

Edellinen artikkeli
Mitä Avoin valtuustoryhmä on tehnyt Helsingissä?
Seuraava artikkeli
Asuntotuotannon tavoitteista on jääty pahasti. Lisää pilvenpiirtäjiä Helsinkiin!
Valikko