Kaupunginvaltuutettu Petrus Pennanen: Vapautta, järkeä ja rakkautta Helsinkiin!

Ydinfysiikan tohtori, ohjelmistoyrittäjä (myynyt yrityksen Yhdysvaltoihin), kaupunginvaltuutettu ja Avoimen puolueen puheenjohtaja.

Olen saanut paljon aikaan kaupunginvaltuustossa. Haluan jatkaa näiden asioiden toteuttamista:

  • Miljoonien kivihiilitonnien polttamisen korvaaminen lähes täysin päästöttömällä sarjatuotetulla pienydinvoimalla
  • Koulujen ja muiden usein tyhjien julkisten tilojen vapauttaminen kaupunkilaisten yhteisölliseen kulttuurikäyttöön ja yhdessä tehtyjen tapahtumien helpottaminen
  • Kaupunkiluonnon monimuotoisuuden ja kaupunkiviljelyn lisääminen katoilla, aukioilla ja puistoissa. Laadukas rakentaminen asemien lähelle ja viheralueiden säilyttäminen. Olen tehnyt työtä koko kauden myös Malmin kentän säilyttämisen puolesta. Sen ainutlaatuiset niityt joilta on löytynyt mm. yli tuhat perhoslajia ovat tärkeitä koko Etelä-Suomen luonnon monimuotoisuudelle.
  • Kaupungin hallinnon avaaminen kansalaisille, kuten kaupunginhallituksen ja lautakuntien kokousten livestriimaus. Olen näyttänyt esimerkkiä lähettämällä suorana Avoimen valtuustoryhmän kokoukset koko valtuustokauden ajan.
  • Kaupungin rahankäytön järkeistämisen mm. IT-järjestelmien osalta. Olen ollut ainoa kaupunginvaltuutettu joka on aktiivisesti vastustanut satojen miljoonien kaatamista Apotti-kaivoon.
  • Nuorison hyvinvoinnin ja vaikutusmahdollisuuksien parantaminen paremmalla varhaiskasvatuksella, koulujen erikoisopetuksella ja erityislasten sekä heidän vanhempiensa tukemisella “yhden luukun” periaatteella.

 

Erityisesti haluan auttaa heikoimmassa asemassa olevia, usein halveksuttuja ihmisiä kuten huumeriippuvaisia ja seksityöntekijöitä pysymään hengissä ja terveinä. Haluan kaikille mahdollisimman yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan.

Olen tehnyt valtuustossa töitä ahkerasti yhteistyössä kaikkien poliittisten ryhmien kanssa, ja saanut hyväksyttyä yli 30 valtuustoaloitetta ja -ehdotusta näihin teemoihin liittyen. Työni tuloksena kaupunkimme muuttuu paremmaksi paikaksi ihmisille ja luonnolle. Valtuustoaloitteitani on listattu täällä.

Olen ottanut kantaa ja puhunut valtuustossa aktiivisesti. Kaikki puheenvuoroni löydät videoina täältä.

Olen taloudellisesti riippumaton ja politiikassa sen vuoksi, että haluan auttaa ihmisiä rakentamaan parempaa maailmaa yhdessä. En edusta mitään eturyhmää, paitsi heitä jotka ovat heikoimmassa asemassa ja joita muut eivät auta tarpeeksi.

Kiitos jos autat minua jatkamaan tärkeää työtä Helsingissä äänestämällä 722! 🙏💚

Kuulen parhaimmat ideat ja tärkeimmät tiedot usein suoraan äänestäjiltä kadulla tai sosiaalisessa mediassa. Löydät lisätietoja työstäni ja voit kertoa palautetta ja ideoita uusista aloitteista näissä medioissa:

Tässä video aiheesta josta tein ensimmäinen aloitteeni kun valtuustokausi alkoi vuonna 2017: Helsingin hiilikasojen ja niiden polttamisesta aiheutuvien valtavien päästöjen poistamisesta.

Tässä video tilojen vapauttamisesta ihmisille ja kaupunkiluonnon merkityksestä:

Valtuustossa on ollut hienoa tehdä työtä, koska olen saanut käytännön yhteistyötä aikaan niin oikeiston kuin vasemmistonkin kanssa. Suomessa on hieno demokratia ja meillä on upea pääkaupunki. Tehdään siitä yhdessä vielä parempi.

Tämä kuva, samoin kun yllä oleva kuva Helsinki-logon edessä, on otettu kaupungintalolla myöhään yöllä kun pääsin lähtemään kotiin pitkään jatkuneesta kokouksesta. On hienoa että olen päässyt tekemään työtä jossa pitkät tunnit tuottavat onnea ja iloa. Kiitos siitä kuuluu teille äänestäjille!

4 kommenttia. Leave new

  • Asko Korpela
    2.6.2021 08:53

    Pakko äänestää 722, kun en löydä ohjelmasta ja tavoitteista vähäisintäkään yksityiskohtaa, josta olisin eri mieltä. Eniten miellyttää käytännön ehdotus perustulon rahoittamiseksi, parempi kuin yliyksinkertainen omaani: hyödykevero ainoa vero hyödykkeen tullessa markkinoille. http://www.askokorpela.fi/

    Vastaa
  • Teemu Korhonen
    4.6.2021 19:30

    Mitä on “Laadukas rakentaminen asemien lähelle ja viheralueiden säilyttäminen”? Sanotaan että Paholainen asustelee yksityiskohdissa. Esim. jos joku rakentamaton pläntti sijaitsee aseman lähellä, onko sinne parempi rakentaa kuin toiseen joka sijaitsee vähän kauempana asemasta? Tällä on merkitystä, koska nykyisiä lähijunaratoja rakentaessa ratojen varsia jätettiin monessa paikassa tarkoituksella puistoiksi.

    Kuinka järjestelmällisesti valtuustossa tarkastellaan erilaisten rakentamisehdotusten kelpoisuutta toisiinsa verrattuna? Jollain periaatteella kohteet uudisrakentamiselle pitää valita, mutta voiko mitään periaatteita löytää nykyisestä kaavoituskeskustelusta joka on etujen ajamisella kokattua puuroa. Jos pitää rakentaa, on ehdottoman tärkeää että ympäristön laadusta pidetään huolta, siitä riippumatta ketkä uusiin taloihin muuttavat. Nyt näyttää siltä, että Helsingin kaavoittaja vain katselee kaavioita jotḱa on piirretty pohjakartan päälle, eikä ole edes käynyt paikoissa jonne rakentamista ehdottelee. Varmasti kammottavimman esimerkin tarjoaa Riistavuoren suunnitelma- sitä on perusteltu kaikella muulla paitsi sillä minkälaista olisi asua uudessa lähiössä. Kun kaavoitustyö tehdään sutaisten, eikö siinä ole kyse huonosti toteutetusta julkisesta hankinnasta?

    Vastaa
  • Markku Kettunen
    10.6.2021 18:02

    Vanhempi fyysikko kiittää Sinua hyvästä työstä.
    Olet aivan oikeita asioita edistämässä.
    Vahinko, että en asu Helsingissä.

    Haluan tukea Sinua.

    Terveisin

    Vastaa
  • Antti Hulkko
    12.6.2021 11:36

    Ymmärsin, että yrität edesauttaa Kannabiksen laillistamista.
    Miksi siitä EI mainita sanaakaan esim. tällä saitilla ???

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Fill out this field
Fill out this field
Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
You need to agree with the terms to proceed

Edellinen artikkeli
Aki Snellman Helsingin kaupunkiluonnon puolesta
Seuraava artikkeli
Uusi hallitus valittu, nyt kohti Aluevaaleja!
Valikko