Tampereen kuntavaaliehdokas Sara-Araminta Malli

Sara-Araminta Malli, 40

Ravitsemusosaaja, Tekstiili-ja vaatetussuunnittelija, Tampere

 Avoimen puolueen hallituksen jäsen ja kenttärekeä vetävä suorasanainen pippuriseos, joka on nähnyt maailmaa 43 kolkasta ja on erittäin kiinnostunut sekä oman maansa että muidenkin maiden kulttuureista ja elinoloista.

Rohkea, viisikielinen ja erittäin pohdiskeleva naisolento matkustelee paljon niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Sara-Araminta menetti yksinhuoltajaäitinsä kahdesti. Ollessaan 14-vuotias ja lopullisesti ollessaan 20-vuotias juuri yliopistoon päässyt sisupussi. Tästä voimme päätellä, että hän on oppinut tulemaan toimeen omillaan ja ajattelemaan ratkaisukeskeisesti. Silti Sara-Araminta on kannustava selviytymispaketti, jolla on kyky ja tarve auttaa sekä kuunnella muita. Poliittiset näkökulmat perustuvat usein omiin kokemuksiin ja ympärillä tapahtuvaan.

Sara-Araminta on kokenut elämässään paljon hylkäämistä, mitään ei olla tuotu valmiilla tarjottimella vaan jopa lusikka on pitänyt rakentaa itse. Näiltä lähtökohdilta hän hyvin ymmärtää, miltä esimerkiksi ulkopuolisuuden tunne todella tuntuu.

Sara-Araminta kannattaa vahvasti perustuloa ja tekee paljon töitä sen eteen, että saisimme monipuolista ravintoa, sekä yksityiselle kuin julkisellekin puolelle. Henkeen ja kehoon.

Hänen unelmanaan on oma pieni hostelliravintola ja perhe.

Näistä linkeistä löytyy Saran Instagram, Twitter ja Facebook.

2 kommenttia. Leave new

  • TaraTolonen
    25.4.2021 10:11

    Onko Sara Araminta Petra Erica Malli vai mikä nimesi sattuukaan olemaan oikein, että käyt kampanjoissasi yksittäistä henkilöä vastaan valheellisilla tiedoilla ja miten koet tämän edistävän demokratiaa?

    Vastaa
  • Moi, hukkasin puhelinnumerosi. Tarvitsisin nopeasti julisteen tms. taustakuvaksi huomista Nurmijärven teamsvaalitenttiä varten. soita [puhelinnumero poistettu] juhani somersalo

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fill out this field
Fill out this field
Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
You need to agree with the terms to proceed

Edellinen artikkeli
Tyhjät tilat kaupunkilaisten käyttöön ja riittävät resurssit lapsille sekä hoitajille
Seuraava artikkeli
Tapani Smått – vahva yrittäjä ehdokkaana Tampereella
Valikko