Terhi Simola ja paremmin voiva Pirkanmaa

Terhi Simola, eläkeläinen ja hallintotieteiden maisteri, 63v

Ehdolla Pirkanmaan alueella numerolla 215

Olen ollut eläkkeellä nyt kaksi vuotta. Teen vielä astangajooga- ohjauksia sekä työskentelen Onnexille silloin tällöin, pääasiassa ikäihmisten avustajana kodin puuhissa.

Olen kotoisin Tampereen Hyhkystä, tein parinkymmenen vuoden vauhtimutkan naapurikunnassa Lempäälässä ja nyt olen paluumuuttanut juurilleni, Pispalaan.

Koulutukseltani olen alun perin yo-merkonomi (markkinointi), ja myöhemmin suoritin hallintotieteiden maisteri-tutkinnon pääaineena julkisoikeus. Työelämässä olen toiminut pääasiassa taloushallinnon tehtävissä ja yrittäjänä.

Olen aina ollut kiinnostunut politiikasta ja myös toiminut pariinkin otteeseen lautakuntatyöskentelyssä Lempäälässä. Ajan mittaan poliittisen kentän yhä syvenevä jako vasemmiston ja oikeiston välillä, asioiden hoidon sijaan, alkoi harmittaa ja erosin entisestä puolueestani. Avoimessa puolueessa tuota jakoa ei ole ja juuri se ensiksi alkoi kiinnostaa. Puolue myös ajaa hyviä ja tärkeitä asioita, esimerkiksi kestävä kehitys, luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen ja oma perustulomalli.

Mitä haluaisin muuttaa Tampereella jos saisin päättää asioiden hoidosta? Tampere on kohtuullisen hyvin hoidettu kaupunki, minulla on kuitenkin huoli muutamasta asiasta, jotka vaikuttavat ihmisten kaikkinaiseen hyvinvointiin, joten niillä on siten sijansa myös Pirkanmaan aluepolitiikassa.

Mun teemat:

1) Kaiken terveydenhuollon saatavuutta tulee edistää ja kynnystä hoitoon hakeutumiseen madaltaa

2) Sosiaalitoimessa tulisi toimia ’yhden luukun periaatteela’, ihminen on nähtävä kokonaisuutena

3) Lasten ja nuorten ongelmiin tulee puuttua ajoissa

4) Ikääntyneille annettava mahdollisuus itse päättää asuvatko kotona vai laitoksessa

5) Etäpalveluja tulee kehittää esimerkiksi puhelinpalveluja parantamalla, käyttämällä apuna bussia, josta saa palveluita sekä tekemällä yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa

6) Pelastustoimi voisi herätellä VPK-toimintaa laajemmin

Miksi minua sitten kannattaisi äänestää? Tuossa yllä kerroin viisi minulle tällä hetkellä tärkeää asiaa. Jos koet ne merkityksellisiksi myös itsellesi, sinun kannattaa äänestää minua. Tulen laittamaan energiani peliin niiden toteuttamiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fill out this field
Fill out this field
Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
You need to agree with the terms to proceed

Edellinen artikkeli
Ida Jauhiainen: Nykyaikainen, toimiva ja raikas Lappi yhteistyön voimalla
Seuraava artikkeli
Avoin Puolue kampanjoi aluevaaleissa heikoimpien puolesta
Valikko