Vihreään Eurooppaan ja rikkaaseen Suomeen

Suomessa on vihreää ydinvoimaa käytetty jo kohta 50 vuotta. Maailmalla paljon kauemmin ja maailman ensimmäinen pienreaktori ydinvoimaa käyttävä sukellusvene laskettiin vesille 1954.

Suomella on maailman paras ja vahvin ydinkallio, josta myös löytyvät Euroopan suurimmat uraanivarat. Maailmalla tunnetaan ONKALO jo melkein paremmin kuin meillä, sillä se on maailman ainoa 100% turvallinen ydinjätesäilö.

Kampanjoin jo puolitoista vuotta sitten ajatuksella, että Suomen ydinvoimalakia tulisi muuttaa, ja pidin outona, että mtv ohjelmassaan sanoi, etteivät Suomessa poliitikot uskalla puhua aiheesta, kun tutkijat julkaisivat tutkimuksensa tuloksen tässä kuussa. Isot puolueet ehkä eivät uskalla, minä kyllä.

Euroopassa, etenkin Saksassa, ollaan kulissien takana jo puhuttu paljon ydinvoimasta luopumisen perumisesta, mutta ratkaiseva askel kynnyksen yli on kompastunut puolueitten keskinäisiin riitoihin. Kuitenkin jo nyt, olisi ongelmien ratkaisuun Euroopassa varattu potti, moninkertainen summa Suomen valtionvelkaan nähden, ja tiedemiehet ovat laskeneet, että kokonaishyödyt tekisivät Suomesta Norjaakin varakkaamman maan. EUn ulkopuolelta jo pienellä Sveitsillä on yli 25 miljardia kansallisessa rahastossa heti valmiina ratkaisemaan ydinjäte ongelman. Lähettäköön rahat vaikka Suomen Pankkiin. Tämän jälkeen ei leikkauksia maassamme tarvita, ja perustuloon on varmaan kaikkien mielestä silloin varaa. Leikkauksia ei tarvita, ja perustulo 1500e kuussa, jonka päälle saa tienata mullistaa monen nyt työttömän tai pienituloisen elämän.

Saksan seuraavat vaalit tulevat helposti olemaan ydinvoimavaalit, sillä CDU (Kok EU ryhmässä) on vaalikampanjassaan vaatimassa ydinvoimaan paluuta, ja hallituspuolueet ovat jo pohtimassa, tulisiko päätös tehdä nyt, jotta mahdollisuus jatkokauteen helpottuisi.

Vihreä siirtymä on myös siirtyminen sähköautoiluun. Kun kokeilut ja testit, joita sekä USAssa, että EUssa tehdään latauksen saamisesta induktiolla suoraan tien pinnan alta, pääsemme paljon tehokkaampaan autojen käyttöön ilman latauspysähdyksiä. Meidän olisi hyvä osallistua hankkeeseen ydinvoimalla.

EUn pitäisi vaan ottaa suurempi osa älykkään infrastruktuurin suunnittelussa EU alueella.

Kun EU infrastruktuurin kustannuksiin joka tapauksessa ottaa osaa, on tärkeää, että kun kysymys on maiden välisestä infrastruktuurista, ja energiasta, tulisi EUlla olla iso rooli. Meilläkin toivottavasti kun osallistumme ydinvoimalla tuotetulla vihreällä voimalla, eikä hiilivoimalla tai kaasulla jonka ikivanha terminaalilaiva saastuttaa Saksassa nyt Pohjanmerta. Pienydinvoima kunniaan, ja Suomen ydinvoimalain uudistus nopeasti valmiiksi.

Lähetä minut Brysseliin, ja Eurooppa muuttuu vihreämmäksi, ja me voimme varallisuudellamme saada aikaan yhteiskunnan, jonka tarjoamat mahdollisuudet ja palvelut tekevät maailman onnellisimmasta maasta meille kaikille vielä paremman.

Kirjoittaja on Ilkka Nuotio, 70-vuotias yrittäjä ja avoimen puolueen eurovaaliehdokas.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fill out this field
Fill out this field
Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
You need to agree with the terms to proceed

Edellinen artikkeli
Eurovaaliehdokas esittäytyy: Ilkka Nuotio
Seuraava artikkeli
Turvalliseen Eurooppaan
Valikko