Turvalliseen Eurooppaan

Pidän näitä kahta Euroopan tärkeimpinä turvallisuusriskeinä, joissa tarvitaan ratkaisu.

Venäjän sodankäynti

EUn puolustuspolitiikka

Vaikka Suomi onneksi vihdoinkin liittyi NATOn jäseneksi, on hyvä muistaa US politiikan ailahtelevaisuus, joten Eurooppalaiseen puolustusyhteistyöhön, johon EU maiden on osallistuttava, on tarpeen.

Ei ole EUlle eduksi, että Putinin koneiston rahavirtojen annetaan rahoittaa Eurooppalaista äärioikeistoa, esimerkiksi FPÖtä Itävallassa. Näin Itävalta, joka kulttuuriltaan muuten on luonnollinen Eurooppalaisen yhteisön jäsen, leikkii puolueetonta toimijaa, hyötyen energiakaupasta Venäjän kanssa. Omistavathan Venäläiset esimerkiksi Lukoil nimisen yhtiön Wienissä, joka omistaa Sveitsin kautta, Teboilin Suomessa. Mielestäni ei moinen riitä syyksi siihen, että NATO hoitaa Itävallan puolustuksen ilman Itävallan osallistumista. Onhan maa täysin NATOn ympäröimä. Sveitsin kanssa tulisi myös asiasta neuvotella samasta syystä, ja NATOn ulkopuoliset EU maat, samoin kuin Britit, tulisi saada mukaan.

Joka tapauksessa meidän on pidettävä huolta, että Ukraina, joka valitettavasti taistelee myös meidän sotaamme, saa kaiken mahdollisen avun ja tuen, ei vaan sotaan, mutta myös jälleenrakennukseen.

EUn on edettävä itälaajennuksessa mahdollisimman nopeasti, mutta tärkeää on että talous on riittävän vapaa korruptiosta, vaikka se ongelmana vielä osassa vanhaakin EUta usein näkyy.

Moldovan saaminen mukaan ja Venäjän joukkojen karkottaminen Transnistriasta, joka on jo ehtinyt anoa liittymistä Venäjän Federaatioon, täytyy olla lyhyen aikavälin tavoite.

Muu yhteinen EU turvallisuus

Ranskan presidentti Macron piti juuri puheen, jossa varoitti meitä kaikkia tulevaisuuden vaaroista, ja esimerkiksi Kiina riippuvuuksista.

EUn pitäisi nopeasti pyrkiä vähentämään kaikenlaista riippuvuutta Kiinasta, mukaan lukien Taiwan. Mitä teollisuudenaloja kaikkiaan, en ole tutkinut, mutta micro chip tekniikat kannattaisi varmaan tuoda kasvamassa määrin Eurooppaan.

On hyvä, että EU on AI Act lailla ainakin aloittanut keinoäly lainsäädännön. Keinoälyn käyttö on tulossa muuttamaan maailmaa todella nopeasti, hyvässä, mutta ehkä myös pahassa. Jotta vaarat edes osittain saataisiin eliminoitua, valvontaa, ja lainsäädäntöä tarvitaan.

EU voisi myös edellyttää tiukempia tietoturvatoimia nykyisen säädännön lisäksi, ja ottaa suurempi rooli myös tietoliikenneverkkojen, ja energiaverkkojen  turvallisuudesta, ihmisten ja tavaroidenkuljetus infrastruktuurin lisäksi.

Kirjoittaja on Ilkka Nuotio, 70-vuotias yrittäjä ja avoimen puolueen eurovaaliehdokas.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fill out this field
Fill out this field
Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
You need to agree with the terms to proceed

Edellinen artikkeli
Vihreään Eurooppaan ja rikkaaseen Suomeen
Seuraava artikkeli
Huumerikollisuus
Valikko