Suomalaisten elintaso on laskussa, paitsi rikkaammalla väestöllä

Suomalaisten elintaso ollut viime vuosina laskussa, paitsi rikkaammalla väestöllä.

Viime vuosien aikana elämisen hinta on ollut dramaattisessa nousussa ja suomalaisten elintaso heikentynyt suuresti, myös keskiluokkaisilla. Mutta mitäs rikkaammalle väestönosalle kuuluu? Ne vaan jatkavat rikastumistaan muiden ihmisten kustannuksella. Rikkaammat ovat äänestäneet Kokoomusta, joka on puolueena Suomen rikkaamman väestönosan asialla. Suurin osa kokoomuslaisista ajattelevat, että köyhyys on vain mielentila ja sosiaaliturva vain lisää laiskuutta.  Nämä eivät ole totta. Me Avoimessa Puolueessa pidimme erään kyselyn, jonka vastanneista suurin osa jatkaisi työskentelyä vaikka perustulo olisi olemassa. Kanadassa tehtiin koe 1970-luvulla, jonka tulokset olivat aika positiivisia.  Perustuloa oltiin kokeiltu Suomessakin, ja sillä oli työllistymiseen positiivinen vaikutus, joten perustulo on paras vaihtoehto sosiaaliturvaan.

Perustulo – Ikään kuin sosiaaliturva, mutta vähemmän turhaa byrokratiaa

Avoimen Puolueen perustulon tarkoituksena on olla ikään kuin negatiivinen tulovero aluksi. Avoimen Puolueen perustulojärjestelmässä henkilölle, jolla ei ole lainkaan tuloja, annetaan aluksi 800€ kuussa. Puolueen ohjelma perustuu varojen tienaamiseen valtiolle, ja ydinvoimatulojen  kanssa voidaan saada perustuloksi 1500€ kuussa. Sitä mukaan kun tulot nousevat, alkaa veroprosentti muuttua pikku hiljaa positiiviseksi, mutta ei kuitenkaan niin järkyttävän suureksi, kuten tällä hetkellä. Perustulojärjestelmällä Suomi säästäisi aika paljon rahaa, kun hallintokulut pienenisivät.

Avoin Puolue ehdottaa tälläistä perustulostrategiaa, jonka toteutus on toteutuskelpoinen

Sekä Demarit että Kokoomuslaiset eivät välitä asumisen hinnoista tipan tippaa

Asumisen hinta on ollut Suomessa ollut melko rajussa nousussa, joka yksi Suomen suurimmista ongelmista. Asumisen korkea hinta on myös suuri syy Suomen alhaiselle syntyvyydelle, jonka syytä on myös Suomen huono huoltosuhde. Nuoret ihmiset ovat Suomen tulevaisuus, ja on panostettava Suomen yhteiskunnan selviytymisen kannalta siihen, että nuoriin panostettaisiin, ja heidän elämästään tehtäisiin helpompaa. Kun SDP oli hallituksessa, Suomen asumisen hinta ei mennyt mitenkään alas. Nyt kun Kokoomus on hallituksessa, ei tule Suomen asumisen hinta laskemaan.

Meidän on rakennettava asuntoja, muttei mitään Hong Kongin tyylisiä ruumisarkkuasuntoja, vaan asuntoja, joissa olisi lapsille ja aikuisille tilaa elää.   Laatu ratkaisee enemmän kuin määrä. Puolueemme tavoite on  2,5 miljoonaa asukasta Helsinkiin 2090 mennessä. Kannattaisi rakentaa asuntoja, jotka ovat suuria, muttei kuitenkaan mitään kartanoita, vaan tarpeeksi suuria jonne esimerkiksi kahden lapsen lapsiperhe mahtuisi. Moni ihminen saattaakin kysyä, että “Eikö lasten tekeminen ole pahinta mitä voit maapallolle tehdä?” Itse asiassa ongelma ei välttämättä ole se lapsi, vaan lapsen henkilökohtainen kulutus.  Lisäksi optimaalinen syntyvyys olisi 2,1, jossa väestönkasvu pysyy tasapainoisena, eikä luonto niin pahasti kärsisi.

Taloudellista epätasa-arvoa on yhä Suomessa

Kuten jo asuinalueista jo huomaa, taloudellista epätasa-arvoa on yhä valitettavasti Suomessa. Köyhemmillä asuinalueilla on enemmän rikollisuutta ja ihmisten pahoinvointia, kun taas rikkaiden asuinalueilla on taas kaikki asiat kuin lintukodossa. Onko tämä oikein? Ei ole. Lintukoto kuuluu kaikille ihmisille, ei pelkästään harvoille. Se oli Ruotsin entinen pääministeri ja yksi pohjoismaisen hyvinvointivaltion perustaja-isistä Per Albin Hansson, joka sanoi:

Hyvässä kodissa ei ole etuoikeutettuja eikä syrjäytettyjä perheenjäseniä, ei lellikkejä eikä kaltoinkohdeltujakaan. Siellä kukaan ei katso toiseen ylhäältä alaspäin, siellä kukaan ei yritä tavoitella itselleen etua toisten kustannuksella, vahva ei polje jalkoihinsa eikä ryöstä heikkoa. Hyvässä kodissa vallitsevat tasa-arvoisuus, toisista huolehtiminen, yhteistyö, avuliaisuus.” (Käännetty ruotsin kielestä)

Avoin Puolue edistää tasa-arvoista Suomea, jossa köyhiä ei kyykytetä, ja koko Suomen kansalla oli kunnollisia mahdollisuuksia yrittämiseen, työntekoon ja oikeasti tyytyväiseen elämään. Köyhien ei pitäisi vain köyhtyä, ja rikkaiden vaan rikastua. Kunnollisemmassa hyvinvointivaltiossa kansalaiset oikeasti voisivat hyvin terveydellisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti.

Suomalaisten ostovoiman heikentyminen

Suomalaisten ostovoima on elintason seurauksena heikentynyt, sillä sitä mukaan kun elämisen hinta nousee, jää käteen vähemmän rahaa, joka heikentää suomalaisten ostovoimaa. Suomen talous heikentyy samalla, kun ostovoima heikkenee. Avoimen Puolueen tavoitteena on parantaa suomalaisten ostovoimaa pienentämällä elämisen hintaa oikealla tavalla, jossa oikeasti annetaan enemmän tarjontaa, sillä hintaan vaikuttaa kysynnän ja tarjonnan laki.

Energian hinnan nousu

Ukrainan sodan alettua energian hinta on roimasti lähtenyt nousuun Euroopassa, kun Venäjältä ei enää tilata fossiilisia polttoaineita sähkövoimaloita varten. Tämä antaa hieman todisteita siitä, että fossiilisia polttoaineita ei kannata käyttää. Panostamalla ydinvoimaan Suomesta tulisi energiassa omavarainen valtio. Omavaraisuus energiasta on erittäin tärkeää, varsinkin aikana, jolloin maailmanrauha on uhattuna. Myös väkivaltaisesta diktatuurista ei kannata energiaa tilata. 

Ydinvoima on saanut kritiikkiä monista ydinonnettomuuksista, mutta suurin osa niistä onnettomuuksista ovat vain erittäin huonoa tuuria. Ydinvoimaan on kuitenkin kuollut ihmisiä, mutta ei niin paljon kuten muun muassa hiilivoimaan ja muihin fossiilisiin energianlähteisiin. Fukushima tapahtui tsunamin takia, ja Suomeen ei voi tulla yhtään tsunamia. Tshernobyl tapahtui reaktorin huonon suunnittelun, ja ydinfyysikoiden tekemän vaarallisen kokeen seurauksena, joka olikin kielletty reaktorin käyttömääräyksessä.

Lue lisää Avoimen Puolueen ydinvoimapolitiikasta.

Elias Rantanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fill out this field
Fill out this field
Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
You need to agree with the terms to proceed

Edellinen artikkeli
Vapaa, avoin ja demokraattinen Eurooppa!
Seuraava artikkeli
Avoin puolue on erilainen – tule mukaan ehdokkaaksi tai vapaaehtoiseksi EU-vaaleihin 2024!
Valikko