Niklas Westin: Kuunnellaan ihmisiä ja tehdään yhdessä paremmin voiva Helsinki

Nimi: Niklas Westin, Helsinki, 35

Työskentelen lähihoitajana. Tällä hetkellä tosin opiskelen aikuiskoulutustuella Arcadassa informaatioteknologiaa. Kouluni kestää vuoteen 2025 saakka.

 Olen yleisesti erittäin tyytyväinen Helsinkiin kaupunkina sekä myös sen kaikkiin asukkaisiin. Eli jos jotain muuttaisin olisi se semmoisia asioita, jotka parantaisivat ihmisten yleistä hyvää oloa ja elämänlaatua.

Kiinnostuin politiikasta, kun aloin seuraamaan USA:n vaaleja vuonna 2016 ja Bernie Sandersin muodostamaa liikettä. Olin erittäin otettu kyseisen tyypin järkkymättömästä asenteesta ja lämmöstä ihmisiä kohtaan. Se loi minulle uskoa siihen, että politiikassa voi oikeasti aikaansaada muutosta ja kun näin että avoimen puolueen arvot kohtaavan omani niin päätös oli sinetöity.

Jos minut valittaisiin, ajaisin konkreettisia asioita. Pidän yleishyödyllisistä ja järjellä suunnitelluista asioista kuten esim. kaupunkipyöräilystä koska ne auttavat ihmisiä toteuttamaan elämäänsä positiivisella tavalla.

Jos pohtisin, että miksi itse äänestäisin itse itseäni niin olisi se sen takia että voisin oikeasti kuunnella.

Pidän asioiden pohtimisesta monesta eri näkökulmasta ja tykkään löytää ratkaisuja, jotka sopivat kaikille. Jos jokin asia on hyvin, loistavaa. Jos jotakin voi parantaa, siinä voin auttaa.

Olen ikuinen optimisti. Olen tottunut olemaan liikkeessä ja se on asia mitä osaan hyödyntää.

Tykkään mukavuuksista mutta mukavuudet ovat minulle myös muita asioita kuin rahalla ostettavat.

Perheeni on minulle koko maailman tärkein asia ja myös yksi syy miksi haen ehdokkaaksi sillä pystyisin näyttämään esimerkkiä pojilleni.

En ole myöskään hirveä sometilien käyttäjä (paitsi reddit), mutta jos minuun haluaa saada yhteyttä niin Linkedin on paras tapa. Minulle voi heittää vaikka ihan vain moikat tai viestiä jos on kysymyksiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fill out this field
Fill out this field
Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
You need to agree with the terms to proceed

Edellinen artikkeli
Toni Sepperi: Laadukasta varhaiskasvatusta ja läpinäkyvää hallintoa Loviisaan
Seuraava artikkeli
Erityislasten lahjat yhteiskunnan hyväksi
Valikko