Terhi Simola saa tamperelaiset voimaan paremmin

Olen Terhi Simola, 62v ja ollut eläkkeellä reilun vuoden ajan. Teen vielä astangajooga- ohjauksia sekä työskentelen Onnexille silloin tällöin, pääasiassa ikäihmisten avustajana kodin puuhissa.

Olen kotoisin Tampereen Hyhkystä, tein parinkymmenen vuoden vauhtimutkan naapurikunnassa Lempäälässä ja nyt olen paluumuuttanut juurilleni, Pispalaan.

Koulutukseltani olen alun perin yo-merkonomi (markkinointi), ja myöhemmin suoritin hallintotieteiden maisteri-tutkinnon pääaineena julkisoikeus. Työelämässä olen toiminut pääasiassa taloushallinnon tehtävissä ja yrittäjänä.

Olen aina ollut kiinnostunut politiikasta ja myös toiminut pariinkin otteeseen lautakuntatyöskentelyssä Lempäälässä. Ajan mittaan poliittisen kentän yhä syvenevä jako vasemmiston ja oikeiston välillä, asioiden hoidon sijaan, alkoi harmittaa ja erosin entisestä puolueestani. Avoimessa puolueessa tuota jakoa ei ole ja juuri se ensiksi alkoi kiinnostaa. Puolue myös ajaa hyviä ja tärkeitä asioita, esimerkiksi kestävä kehitys, luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen ja oma perustulomalli.

Mitä haluaisin muuttaa Tampereella jos saisin päättää asioiden hoidosta? Tampere on kohtuullisen hyvin hoidettu kaupunki, minulla on kuitenkin huoli muutamasta asiasta, jotka vaikuttavat ihmisten kaikkinaiseen hyvinvointiin, joten niillä on siten sijansa myös kuntapolitiikassa.

  1. Unettomuuden tehokas hoito. Unettomuus on uusi kansansairaus ja erittäin invalidisoiva aiheuttaen monen muun vaarallisen taudin puhkeamisen. Siksi sen tehokas hoito jo alkuvaiheessa olisi tärkeätä, ei pelkän reseptin kirjoittaminen. Lääkkeiden lisäksi erilaiset terapiat ovat toimivia ja lääkkeiden laatuun tulisi kiinnittää huomiota samoin kuin potilaan seurantaan. Siten myös säästyisimme pitkiltä sairauslomilta ja loppuun palamisilta.
  2. Koulukiusaamisen tehokas ehkäisy ja hoito. Kun ongelmaan puututaan ajoissa selvitään pienemmillä vahingoilla.
  3. Pyöräteiden talvikunnossapito. Yhä suurempi osa ihmisistä varsinkin näin korona-aikaan onsiirtynyt bussin sijaan pyöräilemään. On tärkeää, että pyörätiet ovat turvallisia ajaa myös talviaikaan.
  4. Kaikkinainen katusiisteydestä huolehtiminen, enemmän ja isompia roskiksia katukuvaan. Kiinteistöjä voisi velvoittaa pitämäänkatuosuutensa siistinä, samoin voisi palkata ainakin kesätyöntekijöitä.
  5. Uimahalleihin ja muihin urheilutiloihin olisi hyvä saada erilliset transtilat. Transsukupuolisuus on lisääntynyt merkittävästi viime aikoina kun yhä useammat ihmiset ovat vuosienkin kärvistelyn jälkeenrohjenneet ’tulla kaapista’. Mutta muutoksen jälkeen on vaikea löytää paikkaansa esimerkiksi juuri uimahallien pukuhuoneista. Ja on kurjaa jos harrastuksista täytyy luopua asiantilan takia. Tila voisi aivan hyvin olla myös niin sanottu unisex-tila, jota voivat käyttää kaikki vartalon mallista riippumatta: miehet, naiset, transmiehet, transnaiset, intersukupuoliset ja muunsukupuoliset.

Miksi minua sitten kannattaisi äänestää? Tuossa yllä kerroin viisi minulle tällä hetkellä tärkeää asiaa. Jos koet ne merkityksellisiksi myös itsellesi, sinun kannattaa äänestää minua. Tulen laittamaan energiani peliin niiden toteuttamiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fill out this field
Fill out this field
Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
You need to agree with the terms to proceed

Edellinen artikkeli
Päätimme myydä korttelin keskustasta, mutta kukaan ei tiennyt millä hinnalla!
Seuraava artikkeli
Historiallinen valtuustoaloite: Kannabis lailliseksi Helsingissä
Valikko