Avoin puolue yhdistää vapautta, demokratiaa ja tiedettä arvostavat poliittiset toimijat

Helsingin kaupunginvaltuutettu, ydinfysiikan tohtori Petrus Pennanen on perustanut uuden liikkeen rakentavaan yhteistyöhön ja tutkittuun tietoon perustuvalle päätöksenteolle. Avoin puolue kokoaa yhteen vapautta, konkreettisia tekoja ja paremmin toimivaa, läpinäkyvää ja rehellistä demokratiaa haluavat ihmiset.

Haluamme tehokkaita toimia työllisyyden, kestävän hyvinvoinnin ja ilmaston eteen. Yrittämisen helpottaminen, heikossa asemassa olevien hyvinvoinnin parantaminen ja päästöihin oikeasti vaikuttavat ratkaisut ovat vain tekemistä vailla. Näihin voidaan vaikuttaa myös kaupunkien ja kuntien tasolla.

“Nykään politiikassa paremman yhteiskunnan rakentaminen jää vähäisemmälle huomiolle, kun voimavarat käytetään toisten ajatusten vastustamiseen. En usko että suomalaiset tulevat kannattamaan tätä kehitystä pitkään. Oikeasti haluamme tehdä yhdessä paremman maailman!”, toteaa Avoimen puolueen puheenjohtaja Pennanen.

“Kun sanotaan yhdessä, se tarkoittaa että ihmisillä pitää todella olla mahdollisuus osallistua – pienellä kynnyksellä. Tulevaisuuden maailmassa tasa-arvo voi olla pitkälle kiinni siitä, ketkä voivat, pystyvät ja saavat osallistua”, sanoo Pia Heikkurinen, Avoimen puolueen hallituksen jäsen. Avoin puolue alkaa rakentaa toimintaansa yhdessä muiden samanhenkisten, edistysmielisten toimijoiden kanssa. Tavoitteena on rakentaa kunnallisvaaleihin mennessä valtakunnallinen arvoliberaali liike, joka tekee yhteistyötä eri poliittisten toimijoiden kanssa ja edistää hyvinvointia pragmaattisesti parhaaseen tämänhetkiseen parhaaseen tietoon perustuen.

“Haluan olla mukana tekemässä politiikkaa, jossa päätökset tehdään tämän hetkisen, parhaan tiedon mukaan, asiantuntijoita kuunnellen. Politiikka ei saa perustua saavutettujen etujen suojelemiseen tai omaan äänestäjäkuntaan uppoaviin heittoihin. On vanhanaikaista päättää asioista viime vuosisadalla keksityn, lukkoonsyödyn ideologian perusteella,” sanoo Riia Järvenpää, Avoimen puolueen sihteeri.

Avoimen puolueen toiminnan perusarvot ovat

Vapaus:
● Vapaus yrittää, opiskella ja elää omalla tavallaan
● Perustulo ja yksinkertainen, hyvin toimiva julkishallinto ilman tarpeetonta byrokratiaa

Yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys:
● Heikoimmassa asemassa olevien aktiivinen tuki
● Ihmisten epäkaupallinen yhdessäolo ja uuden kulttuurin luominen

Tiede ja teknologia:
● Päätöksenteko tutkittujen tosiasioiden perusteella
● Valitaan kustannustehokkaasti hyvinvointia lisäävät ratkaisut

Tulevaisuuden tekeminen yhdessä:
● Avoin, ymmärrettävä hallinto ja päätöksenteko, johon jokaisen on helppo osallistua
● Aktiivinen uusien, parempien ratkaisujen etsiminen ja yhteistyö muiden kanssa

Avoin puolue on perustettu 27.11.2019 Helsingissä. Puolueen jäseneksi voi hakea ja toiminnasta
kiinnostuneeksi ilmoittautua nyt verkkosivuilla www.avoinpuolue.fi. 

Toiminnassa mukana olevien tulee sitoutua puolueen perusperiaatteisiin.

Lisätiedot

Petrus Pennanen
Avoimen puolueen puheenjohtaja
Ydinfysiikan tohtori
Ohjelmistoyrittäjä (myynyt yrityksen)
Helsingin kaupunginvaltuutettu ja Avoimen valtuustoryhmän johtaja
petrus.pennanen@avoinpuolue.fi
www.twitter.com/petruspennanen
https://www.facebook.com/petrus.pennanen/
+358 40 502 0355

Avoin puolue Facebookissa https://www.facebook.com/AvoinP
Avoin puolue Twitterissä https://twitter.com/AvoinP
#avoinpuolue https://twitter.com/search?q=%23avoinpuolue&src=typed_query
Avoin puolue Instagramissa https://www.instagram.com/avoinpuolue/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fill out this field
Fill out this field
Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
You need to agree with the terms to proceed

Seuraava artikkeli
Annetaan ihmisten tehdä ja työllistää!
Valikko